Riina Lumme | 1.4.2025 | Blogi
Turun kaupunki on tehnyt paljon toimia katupölyn vähentämiseksi ja ilmanlaadun parantamiseksi, ja ilmanlaatua seurataan jatkuvasti useammalla tarkkailuasemalla. Tämä on hyvin perusteltua, sillä katupöly aiheuttaa THL:n mukaan samankaltaisia oireita ihmisissä, kuin...
Riina Lumme | 1.4.2025 | Blogi
Mikrometsiksi (engl. micro forest tai tiny forest) kutsutaan pieniä ja tiiviitä kaupunkiin istutettuja alueita, joissa kasvaa seudulle tyypillistä metsien lajistoa. Niitä erottaa tavallisista metsistä ennen kaikkea pieni koko, kasvutapa ja sijainti kaupunkimaisessa...
Riina Lumme | 8.6.2023 | Blogi
Puoluevaltuuston yksi tärkeä rooli on olla vihreä liike pienoiskoossa ja puolueaktiivien yhdistävä voima puoluekokousten välissä. Puoluevaltuusto on paikka keskustelulle ja yhteisten linjojen ja kompromissien etsimiselle, uuden oppimiselle ja omien näkökulmien...
Riina Lumme | 27.5.2023 | Blogi
Vaalien jälkeen Vihreät on käynyt hyvin itsekriittistä ja ytimiin ulottuvaa keskustelua pohtien, mitä meissä on vikaa, kun entistä harvempi äänestäjä antoi meille tukensa. Pitäisikö puolueen liikkua vasemmalle tai oikealle, jotta löytäisimme taas kannattajia?...
Riina Lumme | 3.5.2023 | Yleinen
Olen lukenut monenlaisia analyysejä vihreiden vaalituloksesta. Osassa väitetään, ettei meillä ole tarjota realistisia ratkaisuja ihmisten arjen parantamiseen, talouteen ja työllisyyteen tai vaikka energiapolitiikkaan. Se ei pidä paikkaansa. Meillä on ihan valtavasti...
Riina Lumme | 25.3.2023 | Blogi
Tuoreen tutkimuksen mukaan joka neljäs alle 36-vuotiaista on joko uupunut tai työuupumusriskissä. Luku on suuri, mutta ei valitettavasti mikään yllätys. Jo aiemmin tiedettiin, että mielenterveysongelmat ovat suurin syy työkyvyttömyyseläkkeeseen, ja että yli puolet...
Riina Lumme | 21.3.2023 | Blogi
Teksti on julkaisu kolumnina Centrum Balticumin Pulloposti -uutiskirjeessä. Saaristomeri on meidän kaikkien yhteinen meremme. Mökkimaisema, kunnan uimaranta, purjehdusreitti tai kalastuspaikka. Merellisyys ja saaristo on se, mikä tekee Lounais-Suomesta erityisen....
Riina Lumme | 19.3.2023 | Blogi
Tiesitkö, että kolme neljästä metsäluontotyypistämme on uhanalaisia, ja noin kolmannes kaikista uhanalaisista eläimistämme asuu metsissä? Metsäluonnon monimuotoisuuden köyhtyminen jatkuu koko ajan ja koskee jo kaikille tuttuja lajeja. Tiesitkö sitä, että mustikkaa on...
Riina Lumme | 17.3.2023 | Blogi
Vuoden 2015 vaaleissa kaikki puolueet lupasivat, ettei koulutuksesta tai opiskelijoista leikattaisi – ja sitten oikeistohallitus päätti leikata juuri sieltä yli 600 miljoonaa. Koulutusleikkaukset olivat syy, miksi liityin tuolloin vihreisiin ja lähdin mukaan...
Riina Lumme | 14.3.2023 | Blogi
Yle julkaisi lauantaina koonnin puolueiden puheenjohtajien vastauksista vaalikoneen väitteeseen: “Suomessa on liian helppo elää sosiaaliturvan varassa”. Vastauksissa oli aika vähän yllätyksiä: Oikeistopuolueet haluavat rajoittaa perusturvaa, Vasemmistoliitto ja...