Yle julkaisi lauantaina koonnin puolueiden puheenjohtajien vastauksista vaalikoneen väitteeseen: “Suomessa on liian helppo elää sosiaaliturvan varassa”. Vastauksissa oli aika vähän yllätyksiä: Oikeistopuolueet haluavat rajoittaa perusturvaa, Vasemmistoliitto ja Vihreät taas ovat huolissaan sen riittävyydestä nytkään.
Ylen haastattelemat tutkijat eivät allekirjoita vaalikoneen väitettä. Professori Juho Saari muistuttaa jutussa, että toimeentulotuki on ainoa tukimuoto, jonka käyttö on lisääntynyt. Siihen syynä on muiden tukimuotojen riittämättömyys tai hankaluus. Kannattaa myös muistaa, että Suomi on saanut toistuvia huomautuksia YK:lta ja Euroopan neuvostolta perusturvan tasosta, joka ei takaa ihmisarvoista toimeentuloa.
Suomalaisten sosiaaliturvan muoto ja saanti vaihtelee henkilöstä ja elämäntilanteesta riippuen. Noin puolet opiskelijoista on opintotuen piirissä, työttömät peruspäivärahan tai ansiosidonnaisen varassa, eläkeläiset takuu-, työ- tai sairaseläkkeen varassa ja osa kansalaisista on tipahtanut kaikkien mainittujen etuuksien ohi toimeentulotuen varaan.
Etuuksien suuruudet, maksuaika ja vastikkeellisuus vaihtelevat. Työttömälle tukia maksetaan takautuvasti jo menneistä työttömyyspäivistä (kunhan toteuttaa työllistymissuunnitelmaansa), opiskelija etukäteen (joskin tuki takaisinperitään ellei opintopisteitä kerry vähintään 5/tukikuukausi). Toimeentulotukea tulee hakea joka kuukausi tulot, menot ja säästöt raportoiden, ja takuueläke taas kilahtaa tilille kuukausittain ilman sen kummempaa hakemista. Myös tukien lainattomat osuudet vaihtelevat opiskelijoiden 268 eurosta takuueläkkeensaajien 922:een euroon. Tukien erilaisuuden takia siirtymät tukien välillä eivät ole yksinkertaisia ja voivat useinkin johtaa tilanteisiin, jossa rahaa ei saakaan kuukauteen mistään.
Erityisesti oikeistopuolueet tykkäävät puhua siitä, että sosiaaliturvan pitää olla kannustavaa ja että liian korkea tuki laiskistaa. On ihan totta, että joihinkin sosiaaliturvan muotoihin liittyy kannustinloukkuja – eli tilanteita, joissa on taloudellisesti kannattavampaa nostaa tukia kuin ottaa vastaan töitä. Tämä ongelma liittyy kuitenkin lähinnä ansiosidonnaisiin tukiin, jotka voivat olla korkeita, mutta joiden maksuaika ja ehdot ovat rajoitettuja.
Jos taas alle 1000 euron tuilla kannattaa jättää töitä vastaanottamatta, ongelma on tuskin tukisummissa. Ennemmin pitäisi kysyä, onko töistä saatava palkka kohtuullinen, verotetaanko matalia tuloja liikaa tai pitäisikö sosiaaliturvan olla paremmin yhdistettävissä osa-aikaiseen työhön. Jälkimmäiseen ainakin mun vastaukseni on kyllä.
Perustulon avulla tukijärjestelmää on mahdollista yksinkertaistaa. Kuukausittain maksettava tuki ei katkea tai seuraava maksu pitkity edes tilanteissa, joissa tuensaajan elämäntilanne muuttuu. Perustulo mahdollistaa myös monien nykyjärjestelmän valuvikojen korjaamisen, kuten sen, että Kelan tulkinnan mukaan avopuolisoilla on keskinäinen elatusvelvollisuus (=samassa asunnossa kumppanin tulot voivat viedä vähemmän tienaavan oikeuden asumistukeen), vaikka lain mukaan elatusvelvollisuus syntyy vasta avioliiton myötä. Ideaalitapauksessa perustulo kun olisi henkilö-, ei ruokakuntakohtainen.
Jokainen meistä, joka on joskus elänyt vastikkeellisen sosiaaliturvan piirissä varmasti tunnistaa toimeentulomallin aiheuttaman lähes jatkuvan stressin. On jo itsessään tarpeeksi kuormittavaa elää pienten tulojen varassa, mutta kun yllä leijuu lisäksi pelko takaisinperinnästä tai siitä tuleeko rahaa ensi kuussa tilille ollenkaan, on tilanne lähes kestämätön. Ei siis ole ihme, että perustulokokeilussa mukana olleista merkittävä osa raportoi kokeilun parantaneen heidän psyykkistä hyvinvointiaan sekä uskoa omaan työllistymiseen.
Perustulo kannustaisi myös nykyjärjestelmää paremmin vastaanottamaan töitä. Kun tuki on täysin vastikkeeton ja takaisinperintä tapahtuisi vain verotuksella, ei synny tilanteita, joissa pieni lisätulo aiheuttaa isomman loven tukeen. Jokainen tehty työtunti olisi oikeasti hyödyksi, jolloin myös osa-aikaista ja määräaikaista työtä kannattaa tehdä. Perustulossa myöskään jatkuva raportointi ei veisi aikaa ja energiaa töiden tekemiseltä, hakemiselta tai työkyvyn palauttamiselta.