Kuuntelin eilen hallituksen koronainfoa opiskelijoille. Marin kutsui vuotta etäopetuksessa “sukupolvikokemukseksi”, Saarikko taas sanoi että tsemppiterveiset tuskin enää riittävät – mutta tarjosi silti lähinnä tsemppiä jaksaa vielä hetki.
Parin viikon päästä tulee täyteen vuosi siitä, kun koko Suomi siirtyi valmiuslain ja poikkeustilan myötä etämoodiin kaikessa, missä se oli mahdollista. Tämä vuosi tuntuu kestäneen ikuisuuden, mutta toisaalta yksi vuosi on näin kolmeakymppiä lähestyvän näkökulmasta vielä suhteellisen lyhyt aika elämässä.
Mutta mieti: Miltä tuntuisi, jos se yksi vuosi olisi kolmannes opiskeluajastasi? Tai se, jolloin kirjoitat ylioppilaaksi ja haet korkeakouluun, josta olet nähnyt vain nettisivun? Tai se eka opiskeluvuosi, jonka aikana piti rakentaa valtaosa ammatillisesta verkostostasi ja oppia alasi perusteet? Näitä mä ainakin mietin eilistä hallituksen opiskelijoille suunnattua koronainfoa kuunnellessa. Aikamoinen “sukupolvikokemus”.
Myös korkeakoulut siirtyivät nimittäin lähes kokonaan etäaikaan viime maaliskuussa, eivätkä ole siitä palanneet takaisin. Siinä missä peruskoulut ja toisen asteen oppilaitokset on palautettu lähiopetukseen tilanteen niin salliessa, korkeakouluissa päätöksiä on tehty lukukausi kerrallaan sen hetkisten ennusteiden varassa.
Esimerkiksi meillä Turussa päätettiin jo lokakuussa, että koko kevätlukukaudeksi suositetaan etäopetusta. Yliopiston hallituksen opiskelijajäsenenä kysyin, onko tälle todella perusteita. Vastaus, ymmärrettävästi, kuului, että yliopiston tuhansia ihmisiä kokoavana työ- ja opiskelupaikkana täytyy tehdä osansa kontaktien minimoinnissa. Myös korostettiin sitä, että välttämättömät kurssit voidaan pitää lähiopetuksena tiedekunnan päätöksellä. Useassa kokouksessa on korostettu sitä, ettei yliopisto näin ollen ole kokonaan kiinni.
Siltä se kuitenkin opiskelijasta tuntuu. Kun luennot on peruttu tai Zoomissa ja kirjastot kiinni, herää monella kysymys, kannattaako kirjekurssitutkinnon suorittaakseen edes muuttaa opiskelupaikkakunnalle. Kuten tiedämme, monelle etäaika sopii hyvin, toisille taas ei ollenkaan. Osa on saanut jopa nopeutettua opintojaan, osa taas jää jälkeen ja ahdistuu. Moni kokee valtavaa yksinäisyyttä ja joutuu kantamaan kaikki opiskelun suorituspaineet yksin, kun vertaistuki jää pois.
Myös tätä olemme yliopiston hallituksessa seuranneet esimerkiksi ylioppilaskunnan teettämien kyselyjen pohjalta. Niissä n. 50% opiskelijoista kokee opiskelukykynsä heikentyneen etäopetuksessa. Hallituksen jäseninä vaadimme syksyllä, että luentosarjojen peruuntumisesta ja tallennettuihin videoluentoihin siirtymisestä säästynyttä työaikaa käytetään opiskelijoiden henkilökohtaiseen ohjaamiseen ja kontaktointiin. Tavoitteeksi asetettiin, että jokaiseen opiskelijaan on saatava jokin kontakti syksyn aikana.
Tästä huolimatta olen huolissani, että liian moni opiskelija jää tavoittamatta. Pahimmillaan näemme vasta ensi syksynä sen, moniko on todellisuudessa jättänyt opinnot kokonaan kesken puolentoista vuoden aikana. Myös opintojen viivästyminen näkyy vasta jälkeenpäin opiskelijakohtaisista opintopistekertymistä. Monelle viivästyminen aiheuttaa lisästressiä, sillä opintotuki on jo muutenkin kiristetty riittämään juuri ja juuri tutkinnon suorittamiseen – ajallaan ja ilman koronarajoituksia.
Näihin kysymyksiin pääministerillä ja kulttuuri- ja tiedeministerillä ei ollut eilen juurikaan vastauksia. KELA on myöntänyt joitakin helpotuksia opintotuen laskentaan, mutta lisäajan saamisen perusteet ovat epäselvät eikä kuluvaan lukuvuoteen ole otettu kantaa. Vastuun osoittaminen kunnille ei auta korkeakouluopiskelijoiden tapauksessa, sillä korkeakouluopiskelijoista vastaa YTHS, joka sekin toimii jo valmiiksi tiukoilla resursseilla. Turun yliopistossa on lisätty hiljattain opintopsykologien määrää, mutta silti heille kertyi loppuvuodesta jonoa.
Mitä sitten tarvittaisiin?
- Selkeämpi ohjeistus KELAlta: Montako tukikuukautta lukuvuodelta 2020-2021 lasketaan edistymisen seurantaan? Millä perusteilla kokonaistukiaikaa voidaan pidentää? Riittääkö omat jaksamisongelmat, vai tarvitaanko lääkärintodistus tai todiste opintojen peruuntumisesta?
- Korotus opintotukeen tai vähintään mahdollisuus erillistukeen niille, joilta lähiopetuksen lisäksi katosi myös osa-aikatyöpaikka ja siten osa toimeentulosta.
- Lisäresursseja (ja maksuton psykoterapeuttikoulutus!) kaikkeen mielenterveyden tukeen. Apua tarjotaan myös monen järjestön kautta.
- Parempaa yhteistyötä kaupungin, korkeakoulujen, YTHS:n ja muiden tahojen kesken. Jos opintopsykologeilla ja YTHS:lla on jonoja, tulisi avun saaminen varmistaa kunnallisen terveydenhuollon kautta. Joskus myös pelkkä asioiden selvittäminen opintoneuvonnan tai KELAn kanssa voi auttaa ahdistukseen.
- Yhteinen päätös yliopistoilta aloittaa opetus kampuksilla heti, kun siihen syntyy mahdollisuus. Jokaisen opiskelijan tulisi päästä edes kerran lukukaudessa käymään opiskelupaikassaan, eikä etäopetusta pidä jatkaa varmuuden vuoksi.