Viime päivinä internetissä on kohistu korkeakouluopiskelun kuormittavuudesta ja siitä, vaativatko opiskelijat tänä päivänä liikaa vai onko kyse kenties siitä, että järjestelmä vaatii heiltä liikaa. Keskustelun aloitti Suomen ylioppilaskuntien liitto SYL:n kannanotto ja tilanne eskaloitui viikonloppuna HS:n Lontoon-kirjeenvaihtaja Annamari Sipilän ironisen kolumniin, jossa pilkataan hyväosaisten opiskelijoiden huolta toimeentulostaan ja mielenterveydestään. Tällä viikolla keskustelun rakentavampaa puolta ovat paikanneet mm. YTHS:n ylilääkäri Päivi Metsäniemi ja KELAn asiantuntija Ilpo Lahtinen.
Aluksi vaikutti siltä, että keskustelun jakolinja seuraa poliittista mielipidettä: SYL:lle osoitetussa vastakannanotossaan ja YLEn haastattelussa Kokoomusopiskelijat ymmärsivät enemmän tai vähemmän tahattomasti väärin, että alkuperäisessä kannanotossa vaadittiin opiskelijoille palkallista lomaa ja väheksyttiin suorittavan työn tekemistä opintojen ohella tai kesällä. Palauttavan loman ja paineiden vähentämisen sijaan he ehdottavat ratkaisuksi enemmän töitä ja korkeampia tulorajoja. Myös Sipilän teksti sai kannatusta pääasiassa Kokoomusta lähellä olevilta tahoilta, muiden muassa Alexander Stubbilta. Muita näkökantoja edustavat, mukaan luettuna SYL, leimattiin vasemmistolaisiksi.
Keskustelun puoluepolitisointi tuntuu kuitenkin hiukan ontuvalta, kun pääasiallinen vasta-argumentti perustuu siihen, että opiskelijat ovat yhteiskunnan hyväosaisia – joko tulevaisuudessa tai ainakin verrattuna muiden maiden opiskelijoille suunnattuihin tukiin. Onko siis todella niin, että tilastollinen hyväosaisuus poistaa oikeuden voida henkisesti pahoin tai ylikuormittua? Unohtavatko oikeistoon suuntautunutta talouspolitiikkaa kannattavat missionsa puolustaa Hyviä Veronmaksajia siinä vaiheessa, kun he tarvitsevat palautuakseen muutakin kuin lisää töitä? Korkeasti koulutettu nimittäin työllistyy tilastollisesti korkeampipalkkaisiin töihin kuin vähemmän koulutettu, mutta sekä yksilön että yhteiskunnan kannalta tuntuisi fiksulta varmistaa, että he todella päätyvät töihin eivätkä työkyvyttömyyseläkkeelle.
Yhteiskunnan huipulta on helppo ivata ja naureskella muille, kun ei näe muuta kuin hyväosaisuutta.
No, kuten mielenterveysaiheille on valitettavan tyypillistä, on tässäkin keskustelussa valtaosan tilasta saanut se kansanosa, joka katsoo tarpeekseen ja oikeudekseen leimata nykyiset opiskelijat laiskoiksi pelkästään sillä perusteella, että ennenkin on pärjätty. Sipilän taakse kuoroon yhtyi moni muukin puoluekantaan katsomatta, esimerkiksi TELAn toimitusjohtaja Suvi-Anne Siimes ja Kauppalehden vastaava päätoimittaja Arno Ahosniemi, joiden mielestä Sipilän teksti oli ilmeisen osuva ja oivaltava, kerrassaan hupaisa. Viimeksi tänään HS julkaisi mielipidetekstin, jossa vahvaa kokemusasiantuntijuuttaan tarjoaa kauppakorkeakouluopinnot vuonna 1956 aloittanut espoolainen ekonomi.
Mitäpä veikkaatte, kuinka paljon yhteistä kokemuspintaa on yli 60 vuotta sitten opintonsa aloittaneella tai toimitusjohtajan palkkaa tienaavalla ja tämän päivän opiskelijalla? Aivan, ei juuri mitään. Silti juuri nämä ihmiset käyttävät ääntään ja näkyvyyttään aiheen kritisointiin ja oletusten tekemiseen kuin paremmatkin asiantuntijat – ja tulevat kuulluiksi. Yhteiskunnan huipulta on helppo ivata ja naureskella muille, kun ei näe muuta kuin hyväosaisuutta.
Kyse ei siis ole pelkästään talouspoliittisista mielipiteistä, vaan kommentoijien täydellisestä kyvyttömyydestä samaistua eri sukupolven tai ihmisryhmän kokemuksiin. Se ei ole poliittinen mielipide, se on empatiakyvyttömyyttä ja itsekkyyttä.
Nyt ihan kaikille vinkkinä jatkoa varten: Jos mikä tahansa ihmisryhmä, kuuluit siihen itse tai et, on huolissaan omasta jaksamisestaan, älä aloita kommenttiasi millään seuraavista tavoista:
“Kyllä silloin, kun minä olin nuori…”
Kyllä, käytännössä kaikilla meistä on kokemuksia peruskoulusta ja terveydenhuollosta, mutta se ei silti tee meistä kaikista asiantuntijoita näissä asioissa. Vaikka olisit käynyt omana aikanasi korkeakoulua, ei se tarkoita, että tiedät, millaista nykypäivänä on käydä korkeakoulua. Ajat ovat nimittäin muuttuneet niin koulutuksen vaatimusten, työelämän rakenteiden kuin opintoetuuksienkin suhteen – kysy vain kuinka monta kertaa. Näitä muutoksia kertasi erittäin ansiokkaasti esimerkiksi HS:n kaupunkitoimittaja Valtteri Parikka.
Myöskään se, että aiemmin pärjättiin vähemmällä, ei tarkoita sitä, että se olisi nykyään mahdollista. Opintoraha on seurannut hintojen kehittymistä heikommin kuin mikään muu tukimuoto, ja sekä asuminen että muu eläminen on kallistunut paljon ihan jo sen jälkeen kun itse aloitin opintoni 8 vuotta sitten. Myös asumisen standardit ovat muuttuneet, eikä sekään ole yksittäisen ihmisen syy tai kerro pilalle hemmotelluista sukupolvista. Se on kulttuurin muuttumista.
Mitä ihmettä tapahtui sille, että seuraavalle sukupolvelle halutaan jättää asiat paremmin, kuin ne omana aikana olivat?
Kulttuurin lisäksi muuttuvat myös hyvinvointiyhteiskunnan rakenteet, usein työelämän ja muun yhteiskunnan vaatimusten mukaan. Siksi on aivan absurdia, että jälleen kerran yhteiskunnan tukirakenteiden kehittämistä vastustetaan sillä perusteella, että ennen asiat olivat huonommin. Olisiko siis parempi, että toista maailmansotaa olisi jatkettu ihan vain sillä perusteella, että yhden sukupolven lapsuudessa se oli todellisuutta? Tai koska sinua kiusattiin koulussa, pitää koulukiusaamisen kitkemisen sijaan pyrkiä lisäämään sitä? Mitä ihmettä tapahtui sille, että seuraavalle sukupolvelle halutaan jättää asiat paremmin, kuin ne omana aikana olivat?
Minä en aio neuvoa sinua, miten tehdä työsi, josta en tiedä mitään. Siksi ei ole myöskään tarpeen verrata nykyopiskelijuutta siihen, mitä se on vuosikymmeniä sitten ollut.
Siispä, arvoisa ekonomi Espoosta ja kaltaisesi: Minä en aio neuvoa sinua, miten tehdä työsi, josta en tiedä mitään, etkä varmaankaan ottaisi siihen neuvoja myöskään ihmiseltä, jonka käsitys taloudesta perustuu oravannahkojen vaihtamiseen. Siksi ei ole myöskään tarpeen verrata nykyopiskelijuutta siihen, mitä se on vuosikymmeniä sitten ollut.
“Kyllä minäkin pystyin…”
Noniin. Tällä argumentilla haluat todennäköisesti kertoa, miten oma opiskeluaikasi oli rankkaa, mutta jaksoit silti tehdä töitä opintojen ohessa ja valmistua tavoiteajassa hyvin arvosanoin, etkä tarvinnut edes yhtään lainaa. Hienoa, good for you! Se, että sinun voimavarasi ja tukiverkostosi olivat kunnossa ei kuitenkaan tarkoita sitä, että ne ovat kaikilla muilla riittävät. Samanlainen ratkaisu ei myöskään ole kaikille välttämättä mahdollinen, sillä alojen ja elämäntilanteiden välillä on paljon eroja. Kaikilla aloilla ei esimerkiksi ole tarjolla sellaisia opintoja, joilla voisi kesällä edistää opintojaan. Osalle taas hankaluuksia voi tuottaa opiskelun, perheen ja vielä sen päälle työn yhteensovittaminen.
Se, että sinun voimavarasi ja tukiverkostosi olivat kunnossa ei kuitenkaan tarkoita sitä, että ne ovat kaikilla muilla riittävät.
Tämänkaltainen näkökulma näkyy vahvasti myös Kokoomusopiskelijoiden kannanotossa (tälläkin kertaa) ja kertoo siitä, että pienemmästä ajallisesta etäisyydestä huolimatta ei pystytä tai haluta pystyä näkemään asioiden toista puolta. Ehkä joskus olisi hyvä kuitenkin oppia, että silmien sulkeminen ja muiden vertaaminen aina omaan itseensä ei tarkoita sitä, että kaikilla menisi yhtäkkiä maagisesti yhtä hyvin. Muuten tällaisesta kapeakatseisuudesta lipsutaan hyvin helposti edellä esitetyn kaltaiseen “Silloin kun minä olin nuori…” -puhetapaan. Noin, teitä on varoitettu.
“Chillaisivat nyt vähän…”
Tähän lähestymistapaan sortuminen ei vaadi edellisten kohtien tapaan kontekstin täydellistä puuttumista tai silmien tarkoituksellista sulkemista siltä, että mielenterveysongelmat ovat todellisuutta. SYL:n kannanoton aloittama keskustelu on tarjonnut oivallisen tilaisuuden pohtia ratkaisuja paineiden vähentämiseen, mutta turhan usein hyvääkin tarkoittavat kommentoijat sortuvat syyttämään yksittäisiä ihmisiä siitä, että he kokevat näitä paineita. Se, että pystyt itse näkemään ongelman ulkopuolelta ja ehdottamaan irrottautumista paineista menestyä työelämässä tai suoriutua hyvin opinnoista, tarkoittaa että sinulla menee vielä verrattain kivasti.
Jos ympäröivä yhteiskunta ohjaa kaikin mahdollisin tavoin tietynlaiseen käytökseen, vaatii erityistä vahvuutta ja voimaa irtautua tästä ajatuksesta itse.
Ihminen ei nimittäin toimi matemaattisen rationaalisesti tai elä tyhjiössä, vaan päätöksiin ja kokemuksiin liittyy aina vaikutteita ulkopuolelta. Täysin empiiriseen omaan havaintoon perustuen olen kokenut, että vaikutteet ovat suuremmat, jos oma itseluottamus ei ole kohdillaan – ja olivat erityisesti nuoremmalla iällä. Lapsi peilaa omaa maailmaansa vanhempansa esimerkin kautta, ja nuorelle erityisen tärkeää on usein sopeutua joukkoon. Jos ympäröivä yhteiskunta ohjaa kaikin mahdollisin tavoin tietynlaiseen käytökseen, vaatii erityistä vahvuutta ja voimaa irtautua tästä ajatuksesta itse.
Siispä, jos et ole kävellyt päivääkään toisen saappaissa, älä oleta mitään myöskään siitä, millaiset ulkoiset paineet häneen vaikuttavat ja miten.